Kevät vai talvi = Kevättalvi

Helsingissä on ollut viimeisenä kahtena talvena perin epätalvista. Lunta ei ole ollut nimeksikään ja pakkanenkin on ollut teillä tietymättömillä. Talvesta on pitänyt nauttia niinä muutamina pakkaspäivinä, joita olemme onnistuneet saamaan. Siksipä viime perjantaina, kun mittari näytti -6 astetta ja aurinko hymyili, suuntasimme koiruuden kanssa kunnon lenkille. Tältä puolitalvinen Vanhakaupunginlahti näytti:

Vastavalo antaa toki hiukan vääristyneen kuvan siitä, millaista ulkona olikaan. Emme me aivan näin dramaattisessa valossa saaneet lenkkeillä. En vain voinut vastustaa kiusausta vastavalokuvauksesta. Suvilahden voimalaa olen kuvannut useampana talvena, ja pidän yhä enemmän sen antamasta ilmeestä kaupungin profiiliin.

Koiruus päätyi taas pitkän tauon jälkeen kameran laukaisimen eteen. Uljas uroksemme on selkeästi kasvanut aikuiseksi, sillä Koiruus jaksoi poseerata minulle. Poseerauksesta huolimatta rakkain kuvani Koiruudesta on silti tämä:

Kuvassa oleva Vanhankaupunginlahden jää on ollut tänä talvena harvoin saatavilla. Perjantaina näimme Koiruuden kanssa siellä pilkkijöitä, mutten uskaltanut viedä Koiruutta sinne. Poloinen hiukan säikähti jään pauketta. Olemme kyllä käyneet kokaisemassa jään kestävyyttä jo aiemmin, sekä jalan että luistimin. Viime luisteluepisodin jälkeen teroitutin luistimeni seuraavaa kertaa varten. Luistimet ovat nyt nojailleet eteisen kaappeihin pari viikkoa. Tänään sunnuntaina olisi ollut hyvä hetki luistella, mutta Koiruus ja muu perhe vietti päivää koiranäyttelystä. Jäin taas miettimään, mitä ihmettä me siellä teimme. Koiruus on ihana, ihan sama mitä mieltä muut ovat.

Asiasta näkkileipään... Villatakkini alkaa vihdoin ja viimein valmistumaan. Enää puuttuu toinen hiha, pingoitus, kokoaminen ja kaulus. Ah, alkaa olla voittajafiilis! Perjantaina vietin itsekseni koti-illan katsoen töllötintä ja neuloen. Rankan viikon lopputuloksena en jaksanut neuloa puoli kymmentä myöhemmäksi ja nukahdin sohvalle ennen kymmentä. Ikä ei taida tulla yksinään. Tweedin lisäksi olen viime aikoina neulonut sitä yhtä ja samaa sukkaparia, johon kohta menee hermot. Kyseessä on Wendyn Joutsenlaulu-sukat, joita olen nitkuttanut liian pitkään. Mitäs nitkuttelen kakkosen puikoilla. Tyhmästä päästä kärsii kesät ja talvet. Satumetsien viimeistely ei ole edistynyt sitten viime viikon. Enää olisi jäljellä niin vähän, mutta silti liikaa. Liiasta samaan aikaan tekemisestä totesi mummoni lauantaina viisaasti, ettei kannata aloittaa uutta työtä ennen kuin on saanut edellisen valmiiksi. Hyvä neuvo, valitettavasti sitä on mahdoton noudattaa, siksi hyllyt on täynnä keskeneräisiä töitä paperinaru-rairuohosta haarukkapitsihuivin kautta virkattuun peittoon.

Ärtymystä

Keskiviikkona alkoi arkinen aherrus, kun kevätlukukausi alkoi. Ei olisi voinut viikko alkaa huonommin. Koulumme remontin takia opetan kahdessa eri koulussa, yksi luokka-aste siirtyi kokonaan toiseen kouluun remontin takia. Ensimmäinen päivä meni aivan penkin alle. Uusi koulu ja luokka, kummallisen vähän tarvikkeita ja uudet oppilaat. Olo oli vähintään pökertynyt päivän jälkeen. Toivon, että oppilaat muistaisivat ensi viikolla edes jotain kirjonnasta, ettei tarvitse aloittaa aivan alusta. Torstai ei alkanut yhtään valoisammissa tunnelmissa. Menin aamulla omaan luokkaani vain huomatakseni, että tekstiilityönluokkaan oli tungettu kaikki liikuntavälinevaraston tavarat, koska varaston remontti oli vielä kesken. No, kyllähän sinne minun 46 neliön luokkaan mahtuu oppilaat, opettaja ja kaikki koulun koripallot! Koko remontin valmistelun ajan on ollut sellainen tunne, että tekstiilityö on aivan lapsipuolen asemassa. Ihan sama mitä siellä opetetaan, viis opetussuunnitelmasta, kunhan nyt vaan teette jotain. Eräänkin opettajan mielestä meillä vaan tehdään jotain rättejä! Anna mun kaikki kestää! Oman oppiaineen arvostuksen lisäksi opettajan tulisi arvostaa myös niitä muita koulussa opetettavia oppiaineita, eikä vähätellä muiden opettamien aineiden sisältöjä. Koripallojen lisäksi huomasin jotain hyvin paljon epämukavampaa uudessa luokassani. Minulta puuttui kalusteita. Toinen luokan pitkistä ompelukonepöydistä oli kadonnut muuton yhteydessä. Ilmeisesti joku muu tarvitsee massiivikoivupöytää enemmän kuin oppilaat. Tällä hetkellä luokassa on paikat ruhtinaalliselle neljälle ompelukoneelle. Luokkaan muutettaviksi tarkoitetuista seitsemästä muusta pöydästä oli matkalla kadonnut kaksi. Muuttoyhtiötä tästä hävikistä voi tuskin syyttää, vaan syyllinen löytynee valitettavasti jostain paljon lähempää. Sen sijaan, että koulu lähtisi selvittämään minne ne pöydät ovat kadonneet, minua on opastettu odottamaan. Tavarat ovat kuulemma väärissä paikoissa ja luokissa on paljon ylimääräisiä kalusteita. Näistä ylimääräisistä kalusteista tulisi sitten minulle ompelukonepöytiä. Ei varmasti tule! Ergonominen ompelupöytä on 60–65 cm:iä korkea, ei mikään ylijäämä 80 cm korkea kirjoituspöytä. Alkaa pikkuhiljaa ottamaan aivoon tämä pomputtelu. Mieheni mielestä olenkin liian kiltti, pitäisi kuulemma ryhdistäytyä. Ehkäpä siihen olisi jo aihetta. En pystynyt opettamaan oppilaitani omassa luokassani näistä edellä mainituista syistä johtuen. Kaikki tunnit pidettiin muualla ja jälki oli sen mukaista. No, osan kanssa saimme sentään aloitettua neulomisen harjoittelun, mutta suunnittelusta tai muusta ei voi puhuakaan samassa yhteydessä. Oppikirjat ovat jossain muuttolaatikossa, SK:t samoin ja kaikki pientyövälineet laatikossa, johon ei pääse käsiksi. On mukavaa olla opettaja. Ehkäpä jo ensi viikolla pääsen omaan luokkaani opettamaan. Tekstiilityö ei vaan ole oppiaine, jonka tavarat liikkuvat kätevästi luokasta toiseen tuntien välissä.

Talvista tunnelmaa

Olin tänään luistimilla pitkästä aikaa vuosiin. Oli aivan ihanaa, jää oli melkein peili ja ilma oli mitä mainioin. Repussani kannoin vaelluskenkieni lisäksi lankavyyhtejä ja kaksi lapasia. Olen nyt lomien aikana koittanut saada neulottua keskeneräisiä ja lahjaksi lupaamiani neulomuksia valmiiksi. Yhden työn olen saanut valmiiksi ja joitakin asteen verran eteenpäin. Viime vuonna neuloin koko lähisuvulle villasukat, samaan työhön en kuitenkaan halunnut ryhtyä tänä jouluna, joten neuloin vain miehelleni tumput.

Mitä: Tumput Kenelle: Janskulle Ohje: tuli lankojen mukana, sitä piti tosin muokata

Tein tumput Titityyltä saamaani ohjetta mukaillen, joten tumpuista tuli suuremmat, jotta ne mahtuvat isokätiselle miehelleni. Tumppujen lopulliset mitat ovat:

Pituus: 30 cm Leveys: 12,5 cm Peukalon pituus: 8 cm Peukalon leveys: 5 cm

Itselleni olen marras-joulukuun aikana tehnyt Satumetsä-tumppuja. Ostin ohjeen ja langat pakettina Tampereen messuilta marraskuussa, ja tällä hetkellä tumput näyttävät tältä:

Nämä ovat olleet joka suhteessa mielenkiintoiset tehdä. Ensin hämmennystä herätti ohjeessa annettu tiheys: 6:n puikoilla 15s ja 26 krs=10 cm. Voiko niin tiheää saada kunnolla huopumaan ja onkohan tämä nyt oikein? Tarkistin asian soittamalla Pirkanmaan kotityöhön, jossa vakuutettiin tiheyden olevan oikein. Tumpuista tuli sitten pitkät ja melko kapeat ennen huovutusta. Seuraava mielenkiinnon aihe oli huopuminen. Ohjeessa neuvottiin huovuttamaan nämä kaksinkertaisesta ohuesta Pirkka-langasta neulotut tumput hienopesussa. Noudatin ohjetta vain päästäkseni toteamaan, ettei huopumista tapahtunut juuri lainkaan. No, uusi yritys samassa pesuohjelmassa, eikä vieläkään riittävää huopumista. Kolmas pesu ei edelleenkään tuottanut toivottua lopputulosta. Neljännen pesun jälkeen tumput olivat jo huopuneet liikaa... Onneksi kotona on isokätinen mies, jonka voimat ja käden koko venyttivät tumput minulle riittävän kokoisiksi. Viimeisimmäksi mielenkiintoa on herättänyt kirjonta. Palaan taas ohjeeseen: neuvotaan piirtämään kuviot tumppuihin. No, ainakaan täällä päässä liitukynä ei tehonnut, ja olen ollut liian laiska hakeakseni räätälinliidut makuuhuoneesta. Kirjonta on siis tehty suurinpiirtein annetun mallin mukaan. Tosin kun omat tumppuni ovat ilmiselvästi kapeammat ja pidemmät, olen joutunut tekemään joitakin sovelluksia ja muutoksia malliin. Tumppujen ehdottomasti mukavin vaihe on menossa parhaillaan, ja se on kirjonta. Sormet ovat oikein innolla odottaneet pykä-, laaka-, etu, ketju- ja muiden niin monien pistojen tekemistä. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi ehkä luopua ohjeiden noudattamisesta ja tehdä omia, mutta ainakin toistaiseksi on ollut niin paljon helpompaa lukea jo laskettua ohjetta ja kritisoida sitä, kuin miettiä omia... Laiska mikä laiska. Nytkin villatakin takakappale on ollut pingotettuna joulukuun 22. päivästä saakka. No, onhan ainakin kunnolla pingottunut.