Epäpoliittista, keskeneräistä, talvista ja kritiikkiä

Edellisen kirjoitukseni ollessa melko poliittinen vähintäänkin aihepiiriltään, tämä kirjoitus ei sellainen tule olemaan. Se on pyhä lupaukseni, ja lupaukset on annettu pidettäviksi. Seuraavaksi sananen Shakespearelta:

Sigh no more, ladies, sigh no more, / Men were decievers ever, / One foot in sea and one on shore, / To one thing constant never: / Then sigh not so, but let the go, / And be you blithe and bonny, / Converting all your sounds of woe / Into Hey nonny, nonny.

Kyseessä on Shakespearen runon Sigh no more, ladies. Sulokkaammin suomeksi: Pois suru, naiset. Lainaus ei liity mitenkään elämäntilanteeseeni. Satun vaan pitämään runon säkeistöjen viimeisistä lauseista Into Hey nonny, nonny. Aale Tynnin suomennoksessa tämä lennokas lause on käännetty paljon sanovaksi hei heipparalla ralla. Viimeksi kuluneen helmikuun aikana olin osallisena Lankahamstereissa. Löysin kuukauden aikana kuitenkin ilmeisesti mielestäni parempaa tekemistä, enkä saanutkaan valmiiksi kuin kahdet sukkaparit. Neulomisen sijaan löysin itseni viikolla kahdeksan Rukalta, enkä päivääkään vaihtaisi siitä ajasta pois.

Maisema Valtavaaran laelta. Halo

Oli aivan ihanaa kokea kunnollista talvea edes viikon ajan! Ladut ja sukset luistivat ja aurinko helli meitä hiihtolomalaisia monena päivänä. Lankahamstereista tipuin aivan viime metreillä. Retkahdin ostamaan Titityyltä Helsingin Kädentaitomessuilta 28.2. kolme lankavyyhtiä. Kaksi niistä on aivan ihastuttavaa Handmaidenin Casbahia ja yksi Fleece Artistin Sea Woolia. Sea Woolin ostin miestäni varten, nähtäväksi jää kuinka hyvin simpukkakuitu kestää kanta- ja päkiäastujan käytössä.

Casbah, värinä taitaa olla Lily Pond

Yllä olevassa kuvassa on Cookie A.:n Pomatomusten pintaa. Lankana oli Socktopuselta ostamani Shelridge Farmin Ultra, väri G. En pidä väristä, mutta lanka on ihanan pehmeää ja sitä oli mukava neuloa. Cookie A:n ohje on hyvin tehty ja selkeä. Ei ole turhaan hänen ohjeitaan kehuttu, olenkin tilannut Bookdepositorystä hänen huhtikuussa ilmestyvän kirjansa. Tekeillä on toiset Cookie A.:n ohjeen mukaiset sukat, jotka olen nimennyt Runoilijaksi, onhan sen alkuperäisen ohjeenkin nimi Baudelaire. Sukat valmistuvat Araucanian Ranco -langasta, joka tuntuu neulottaessa ikävän kovalta. Värikään ei oikein miellytä silmääni, mutta ohjetta on mukava tehdä.

Olen ilmoittautunut Työviksen kehrää värttinällä -kurssille. Kurssia odotellessa tilasin Bookdepositorystä Maggie Caseyn Start Spinning -teoksen. Kirja vaikuttaa taidolla tehdyltä, kuvat ovat havainnollisia, mutta tarkempi tutustuminen teokseen on vielä tekemättä.

Kuvassa Start Spinning, Suuri Käsityölehti 3/2009 ja ihastuttavat Pauliina Rundgrenin tekemät teesihdit

Posti oli kantanut tänään uusimman Suuri Käsityölehden. En ole koskaan ollut lehden ylimmäinen ystävä, eikä vaikuta siltä, että mielipiteeni tulee lehdestä päätoimittajamuutoksesta huolimatta vaihtumaan. Opettajalle uusimpien lehtien kaavat ovat olleet merkityksettömiä. Neulontaohjeita on näppituntumalla enemmän kuin ennen, mikä ei ole yllättävää. Olen kuitenkin aina pitänyt Suurta Käsityölehteä enemmän ompelulehtenä kuin neulelehtenä, ja uskoisin lehden tulevan useimpiin kouluihin sillä perusteella, ei neuleohjeiden vuoksi. Avattuani sanaisen arkkuni aiheesta Suuri Käsityölehti, jatkan vielä hetken. En ole erityisemmin pitänyt lehden "tuunaus"kaavoista. Vihaan koko tuunaussanaa, enkä näe, että aiheelle on merkityksellistä uhrata useita sivuja kahdesta eri numerosta. Tuunaukselle on olemassa hyvä suomenkielinen termi, tai oikeammin useita, muun muassa uudistus, muokkaus ja muodistus. Miksei näitä termejä voi käyttää? Toki, eiväthän ne kuulosta termeinä yhtä lennokkailta ja trendikkäiltä kuin tuunaus, mutta ne ovat suomenkieltä ja sanoilla on jo ennestään vakiintunut merkitys. En missään nimessä väheksy tuotteiden käyttöiän pidentämistä muodistamisella, kritiikkini sen sijaan kohdistuu aiheelle omistettujen sivujen lukumäärään. Olen lukenut kyseistä lehteä ehkä kuin piru Raamattua, mutta muutosta on rummutettu kovaan ääneen niin blogeissakin kuin Helsingin Kädentaitomessuilla. Pitää siis olla valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Minulla saattaa olla ennakkoluuloja, jotka muuttuvat, jos aihetta siihen on. Piru jatkaa edelleen. Minulle sana suunnittelija merkitsee sitä, että suunnittelija osaa myös toteuttaa suunnitelmansa. Itseään ei voi nostaa suunnittelijaksi, ellei ymmärrä sitä, miten vaate rakentuu. Jos kaavoitus on hepreaa, on parasta jättää suunnittelu niille, jotka asian osaavat. Itseäni en nimeä suunnittelijaksi, vaikka kaavoituksen perusteet hallitsenkin. Samaten kun vaadin suunnittelijalta taitoa kaavoittaa ja toteuttaa oma suunnitelmansa, vaadin myös kolumnistilta taitoa kirjoittaa ajatuksia herättävää tekstiä. Kolumni on lajina vaikea, eikä minua kiinnosta lukea lehdestä kenenkään kertomuksia siitä, millä jalalla sattui aamulla heräämään. Sellainen ei haasta minua ajattelemaan asiaa, vaan pidän kirjoitusta tilan tuhlauksena. Lehden tilaajana maksan lehdestä, samalla asetan omat vaatimukseni lehden tasolle. Siksi meille tulee Helsingin Sanomat Etelä-Suomen Sanomien sijaan, vaikka viimeksi mainittu olikin aamulehteni seitsemänvuotiaasta siihen saakka kunnes muutin Helsinkiin. Seikka, että lehti on harrastelehti, ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei sen kolumnien ja artikkelien tulisi haastaa lukijaansa. Mutun sijasta lukisin mieluummin esimerkiksi suunnittelijoiden ajatuksia suunnitteluprosessista, materiaalien hiilijalanjäljestä... Tilaajaa ei saa aliarvioida! Naistenlehti kolumneja voin lukea Me Naisista, jos niin haluan. Harrastelehdestä haluan lukea harrasteestani. Lopuksi vielä ajateltavaa Williamilta...

Sing no more ditties, and sing no moe, / Of dumps so dull and heavy; / The fraud of men was ever so, / Since summer first was leafy: / The sigh not so, but let them go, / And be you blithe and bonny, / Converting all your sounds of woe / Into Hey nonny, nonny.

Ajatuksia politiikasta

When I wrote the following pages, or rather the bulk of them, I lived alone, in the woods, a mile from any neighbor, in a house which I had built myself, on the shore of Walden Pond, in Concord, Massachusetts, and earner my living by labor of my hands only. H. D. Thoreau

Viime aikaisten tapahtumien seurauksena minussa on noussut esiin pieni aktivisti. Tähän mennessä oma aktivismini ei ole muuttunut kansalaistottelemattomuudeksi, mutta tyytymättömyyden siemen on kylvetty. Uutiset muun muassa eläkeiän nostosta, Finlaysonin lakkautuksista ja tietyn puolueen lähes rikkumattomasta kannatuksesta, ovat saaneet minut toivomaan muutosta. Pikaista sellaista. Sunnuntainen Helsingin Sanomien artikkeli siitä, kuinka Suomi on demokratian kehitysmaa, mikä tulee suhteessa kansanäänestyksiin, oli ajatuksia herättävä ja ruokki niitä tyytymättömyyden liekkejä, joita välillä sisälläni tunnen. Se jossain määrin sanoin kuvaamaton ärtymys siitä, kuinka meitä johdatetaan kuin lampaita, ja kansan hiljainen nyökyttely säädettäessä lakeja, jotka voidaan nähdä perusoikeuksia rajoittavina. Rehellisesti sanottuna minua sieppaa ja pahasti! Olen napaani myöten täynnä ylhäältä annettuja käskyjä, joista en kansalaisena pääse edes keskustelemaan. Olen kyllästynyt siihen, että taloudellisilla seikoilla rajoitetaan perusoikeuksia. Tämä maa on demokratia! Haluan saada ääneni siten kuuluviin, myös vaalien ulkopuolella! Tulihan sekin ärtymys päästettyä ulos. Kuitenkaan ei ole kyse mistään pelkästä ärtymyksestä, vaan tunteesta, ettei kykene vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin. Suomessa on eduskunta, jonka tärkein tehtävä on ymmärtääkseni toimia lakiasäätävänä toimielimenä. Äänestysikäiset suomalaiset valitsevat kansanedustajat, jotka sitten eduskuntaan päästyään päättävät, että tärkein työ tapahtuukin eduskunnan valiokunnissa, ei täysistunnoissa, joissa lait hyväksytään. Populismia, saattaa joku siellä takarivissä tuhahtaa. Ehkäpä, tarkoituksenani ei ole olla sinänsä poliittinen, vaan kertoa omista mietteistäni. En omista puoluekirjaa, taikka äänestä mitään tiettyä puoluetta. Tilastojen perusteella minun tulisi äänestää vihreitä, mitä olenkin usein tehnyt. En aina hyväksy heidän tekemisiään enkä näkemyksiiän, eikä sitä voidakaan vaatia. Palatakseni takaisin Thoreuahun, jonka sitaatti kruunaa tämän kirjoituksen. Thoreuan sitaatti on paitsi kaunis, mutta samalla se oli alkuvoimana tähän ajatusten tulvaan. Kirjallisuuden tehtävänä on synnyttää ajatuksia, ovatpa ne sitten negatiivisia, positiivisia tai neutraaleja. Tämä blogikirjoitus ei ole kirjallisuutta, vaan sanoja toistensa perässä. Toivon kuitenkin, että kirjoitus herätti sinussa jotakin. Taidankin yrittää ottaa sitaatin jokaisen kirjoitukseni alkuun...