tiistai 30. marraskuuta 2010

Paljastuksia

Sain tämän jo hetki sitten Lankahullaannuksen Hillaselta. Pahinainen on vain unohtunut muistini uumeniin. Kah, aloitetaanhan sitten. Seitsemän asiaa, joita ette mahdollisesti tienneet minusta.

Yksi
Saan harmaita hiuksia aina, kun kuulen puhuttavan polyamidista nimellä nailon (nylon sillä toisella kotimaisella). Asiahan on sillä tavalla, että Nylon on DuPontin omistama tuotemerkki/nimi ja polyamidi meillä noudattujen standardien mukainen nimi kysyiselle kuidulle. Harmaus lisääntyy myös kun puhuttavan elastaanista lycrana. Tässä pätee sama syy kuin polyamidissa. (Molemmat kuidut on kyllä keksitty DuPontin laboratorioissa.)

Kaksi
Minulla on vain yksi sisarus, veli, jolla kaksi lasta. Olen siis täti.

Kolme
Veljelläni oli hamsteri nimeltä Eppu. Eläin sai nimensä Eppu Normaalista ja veikalle puhkesi astma Epun muutettua meille. Hamsterin vierailu meillä jäi kovin lyhytikäiseksi.

Neljä
Kuuluun kohtalaisen moneen yhdistykseen. Niitä on vähintään kymmenen, partio näistä pitkäikäisin suhde.

Viisi
Olen aiemmin inhonnut tilkkutöitä. Suhde on muuttunut tasapainoisemmaksi sen jälkeen, kun olen ryhtynyt aihepiiriä opettamaan.

Kuusi
Olen hullu pyykinpesijä. Minen usko maailman pelastumiseen alhaisien pesulämpötilojen seurauksena. Yleisestikin ärsyynnyn niistä mainoksista, puuvilla kun ei puhdistu kunnolla alle 60 asteen pesussa. Kaikki mitä uskallan, heitän 60 asteen pesuun. Viimeisimmät kokeilut ovat osoittaneet modaalin kestävän hyvin 60 asteen pesun, samoin eräät polyesterit. Sinin mikrokuidut tulivat voittajina 90 asteen kylvystä. Tiedostan kyllä tässä kohdin, että teen nämä kokeilut omalla riskillä.

Seitsemän
Olen ylpeä kainuulaisista sukujuuristani, isin perintöä. Hellin lämmöllä tarinaa, jonka mukaan isänäidinisä on kuollut Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa. Todenperäisyydestä ei ole mitään takeita, olen saattanut kuvitella koko homman. Olen myös erittäin tyytyväinen siihen, ettei Iitti liittynyt Kouvostoliittoon. Nyt saan mennä rauhassa äidinäidin luo maalle, enkä minnekään ihme megalopolis-kaupunkiin.

Ekstra
Olen suomalaisen keskiarvon mukainen pituudeltani, 165 cm:ä Hämeessä syntynyttä kainuulais-kymenlaaksolais-karjalaisvartta.

Kiitän tunnustuksesta ja annan sen eteenpäin niille, jotka haluavat tunnustaa jotain entuudestaan tunnustamatonta. Rehellisesti, en vain osaa päättää kenelle tunnustuksen suuntaisin.