sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Mummi

Jostain syystä eilen matkalla Seurasaaren entisille työntekijöille järjestettyyn 100-vuotisjuhlaan ajatuksiini tuli mummoni. Erityisesti Kalliolan mummi. Meidän perheessä mummot ja papat erotetaan toisistaan kotipaikan perusteella, isän vanhemmat ovat Kalliolan mummi ja pappa, äidin vanhemmat Mankalan mummo ja pappa. Enää näistä aiemmin mainituista on jäljellä Mankalan mummi ja Kalliolan pappa.

En tiedä, miksi ratikkamatka kotoa Töölöön nosti mieleen mummon, mutta liikutuin kuten tavallista, hänen ajattelemisestaan. Ensimmäisenä mieleeni tuli mummi ulkoiselta olemukseltaan. Hän oli hyvin pienikokoinen, viimeisinä vuosinaan mummi painoi varmaan lähemmäs neljäkymmentä kiloa ja oli pituudeltaan ehkä kaksi kolmasosaa omasta pituudestani, joka sekään ei ole paljon. Toiseksi kaikkea sitä ihanaa, jota mummin seurassa sain kokea.

Mummi oli elämäniloinen hämäläistynyt kainuulainen. Mummin kanssa lauloimme usein Sinisiä, punaisia ruusunkukkia. Oikeastaan me taisimme laulaa aikalailla mummin kanssa. Hän lauloi naiskuorossa ja osallistui paljon harrastelijateatteriin. Muistan kuinka ullakolle vievien rappusten eteisessä säilytettiin kiinalaista asua, joka päällä mummi oli esiintynyt jossain näytelmässä Vesikansan seurakuntakodin pihalla. Siihen asuun oli ihana pukeutua mummolassa ollessa. Yleisestikin me saimme serkkuni kanssa pukeutua vapaasti mummin mekkoihin. Tapanamme olikin laulaa jotain suomalaista iskelmää vinyylin tahdissa ja keikistellä mummin mekoissa peilin edessä.

Mummolassa sai tehdä kermavaahtoa! Vatkasin vaahdon ja söin siitä sen minkä jaksoin, loppu meni valitettavasti roskikseen. Eihän hävikkiä lapsena ajatellut, oli vain hienoa vatkata vaahtoa. Useimmiten vatkasin liian kauan ja kermavaahto muuttui voiksi. Mummi myös otti serkkuni ja minut mukaan seurakuntatalon lounaille. Mummin ja muiden naisten valmistellessa veteraanilounasta, me kolusimme jokaisen nurkan seurakuntatalosta ja konttasimme urkuparvella.

Mummin 60-vuotispäiviltä on jäännyt päällimmäisenä mieleen se, että kisasimme serkkuni kanssa siitä, kumpi sain avata mummin lahjat ja kuinka mummolassa on laatikkokaupalla Sinuhen kauralastuja. Muuta en oikeastaan muistakaan yli kaksikymmentä vuotta sitten pidetystä juhlasta. Ihanaa siellä varmaan oli.

Mummi opetti minut virkkaamaan ketjusilmukkaa ja neulomaan oikean silmukan. Mummilla oli myös Berninan ompelukone, jota saimme käyttää. Ompelukone siirtyi minulle opintojeni aikana ja toimii edelleen uskollisesti vanhempieni luona, vaikka ikää on yli viisikymmentä vuotta. Mummini ompeli minulle Pyhäjärven kansallispuvun ja itselleen sekä Hollolan että Kainuun kansallispuvut. Kuvassa olen juhannusjuhlissa Karirannassa mummin ompelemassa mekossa. Tomera täti, eikö? Mummin mielestä minusta tulisi varmasti ihan aito Mustoska varttuessani, tällä hän viittasi papan äitiin, joka tarinoiden mukaan oli kohtalaisten määrätietoinen, toimelias talon emäntä.

Juhannus joskus 1980-luvulla

Ainoat ikävät muistoni liittyvät mummin viimeisiin vuosiin. Hän sairastui dementiaan, jonka seurauksena mummini menetti taitonsa laittaa ruokaa ja ilonsa. Aiemmin niin makealta maistuvat leivonnaiset muuttuivat koviksi kääretortuiksi, eikä mummin kermakastike ollut enää entisensään. Hölmönä lapsenlapsena onnistuin osittain suututtamaan mummoni tokaisemalla hänen sairastavan dementiaa. Mummi ei oikein pitänyt siitä, että olin rehellinen. Elo- tai syyskuussa 1997 mummi joutui sairaalaan. Muistan, kuinka isä kysyi useamman kerran lähdenkö tapaamaan mummia. En halunnut lähteä, koska en tahtonut nähdä mummia sairaalassa. Ajattelin mummin palaavan pian takaisin kotiin. Eräänä lauantai- tai sunnuntaiaamuna pappa tuli meille. Isän ja papan piti mennä yhdessä katsomaan mummia, en edelleenkään suostunut menemään sairaalaan. Isän ja papan tehdessä lähtöä puhelin soi. Sairaalasta soitettiin, että mummi oli menehtynyt sydänkohtaukseen. Päättäväinen kieltäytyminen sairaalaan menemisestä johti minut siihen, etten enää tavannut Lempi-mummoani. Suru ja syyllisyyydentunne olivat valtavat. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten mennyt piristämään mummia sairaalaan, vaan jäin itsekkäästi kotiin. Surua ihan vain menetyksen vuoksi. Mummin menehtyessä hänen oma äitinsä oli vielä elossa. Hänelle ei enää kerrottu mummini kuolemasta, sillä hän oli viimeisten vuosien aikana saanut vastaanottaa tiedon jo kahden lapsensa kuolemasta, eikä isomummia tahdottu järkyttää enempää. Isomummini eli vielä vajaan vuoden ja kuoli 98-vuotiaana seuraavana keväänä. Toivon edelleen, että oma mummoni olisi elänyt yhtä pitkään kuin oma äitinsä. Nyt mummini olisi 82-vuotias.


Powered by Qumana

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Julkinen liikenne on ihanaa!

Työmatkani ovat tästä syksystä lähtien muuttuneet noin reippaan kolmen tunnin mittaisiksi. Voisin toki käyttää aikani junassa suunnitteluun ja muuhun hyvin hyödylliseen, mutten kuitenkaan ole muuttanut tapojani niin paljon. Siispä neulon matkoillani, ainakin toistaiseksi. Tuotantotahtini on hämäläiselle sopivan verkkainen :) Tuulessa Blackish Malli: Ysolda Teaguen Ishbel Lanka: Wollmeise Sockenwolle Twin 80/20, väri: Birkenrinde (D) Menekki: 151 grammaa eli koko vyyhti. Päättely jälkeen lankaa oli jäljellä noin 15 cm:ä. Puikot: Knit Pro 4 mm Koko: Yläreunan pituus 165 cm. Syvyys suurimmillaan 56.5 cm. Muuta: Lanka teki aikamoisen seikkailun. Sain ensin väärää tummuutta, joka muutenkin oli liian vaaleanpunaista. Toiveikkaana lähetin vyyhdit takaisin ja toivoin jotain ekstraa vaivanpalkaksi. Sain yhden (!) silmukkamerkin ja oikean tummuiset vyyhdit. Odotan edelleen postikulujen takaisinmaksua. En siltikään ole vaihtamassa suosikkilankaani toiseksi. Huivia pingottaessani pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan ostamiani Blocking Wires'eja. Niiden avulla työvaihe muuttui melkein miellyttäväksi. Pingotus oli huomattavan paljon nopeampaa. Ikäväksi huomasin heti yhden huonon puolen ohuissa terästangoissa. Ne vääntyvät kun yli-innokas koira juoksee niitä päin. Voihan ne toki yrittää vääntää takaisin oikeaan asentoon, mutta minulla tämä vaihe ainakin aiheutti vääntymistä vastakkaiseen suuntaan. Baktus Baktus Malli: Strikkelisen Baktus Lanka: Teetee Aurea, väri 105 Menekki: koko 50 gramman vyyhti Muuta: Aivotonta. Punnitsemisesta huolimatta lanka loppui noin kahdeksan kerrosta liian aikaisin. Tehty hieno korjausliike "virheen" hämäämiseksi. Lanka kutittaa vielä kaiken lisäksi, ja huivi on liian pieni. Valivalivali... Piti päästä kokeilemaan Teeteen uutta Aureaa. En raaskinut ostaa enemmän kuin yhden vyyhdin. Pihiys iski, vaikka Wollmeisen kohdalla niin ei käy liki koskaan. Langassa on ihana silkin kiilto ja alpakan lämpimyys. Negatiivisena ominaisuutena nousee ensimmäisenä mieleen langan liukkaus. Lopuksi viimeisimmät lisäykset varastooni. Ne ovat massiivisia, kauniita ja odottavat pääsyään puikoille. Ne ovat Wollmeise Lacegarn! Laces Vasemmalla Terra di Siena, oikealla Gianduia. Taas kerran Wollmeisen kuvaaminen on ylivoimaista. Terra di Siena ei ole noin punaista, mutta Gianduian ruskea on liki oikea. Terran sain vaihdokkaana, sillä ostamani Maus Jung oli makuuni liian violettia. Gianduian onnistuin tilaamaan välitunnilla, vaikka päivitys oli alkanut vartti ennen välituntia!

Powered by Qumana

Aika

Voi olla hyvin abstrakti käsite, jos kyseessä on mennyt aika. On liki aivan sama tapahtuiko joku asia kahdeksan vai sata vuotta sitten, menneisyyttä yhtä kaikki. Viime viikkokin voi olla jo hämärän peitossa. Yhä abstraktimmaksi asiat menevät kun lisätään nollia vuosien perään. Tosiasiat hämärtyvät tarinoiksi, vaikkei asioiden oikeellisuutta voida kyseenalaistaa. Näin kävi minulle antiikin Kreikan kanssa: todellisuus hämärtyi joukoksi hyviä kertomuksia.

Marathon, Salamis, Peloponnesos, Thermopylai. Pelkkää hepreaa vai osa yhteistä historiaamme? Annan ääneni jälkimmäiselle, vaikka minun täytyy myöntää, että ensimmäinen vaihtoehto oli hyvin lähellä todellisuutta vielä hetki sitten. Tai pikemminkin nimet olivat lähellä muuttumista hepreaksi. Historialla on kummallinen tapa konkretisoitua joksikin liki käsin kosketeltavaksi aina silloin tällöin. Antiikin Kreikka muuttui eläväksi menneisyydeksi minulle kesän aikana.

Joukko ystäviämme, eli noin kahdeksan historianopettajaa, olivat matkustaneet Kreikkaan kesällä. Ennen matkaan lähtöään ja sen aikana  he olivat lukeneet Tom Hollandin Persian tuli -teoksen. Matkan jälkeen kirjaa hehkutettiin meille ja kerrottiin mukaansa tempaavia tarinoita kummastuneista taksikuskeista ja vaaleista suomalaismiehistä kiipeämässä Thermopylaihin. Tarinoihin kuului myös termi historiapsykoosi, johon jokainen matkalainen oli jossain vaiheessa Kreikan turneeta joutunut. Tällä termillä he kuvasivat sitä olotilaa, jossa kaikille matkalaisille tuttu historia muuttui todelliseksi menneisyydeksi. Enää ei ollut vain tarinoita Thermopylain taistelusta, Persepoliksesta tai Spartasta. Ne muuttuivat matkan aikana todellisiksi. Vuosisatojen kuilu katosi ja ymmärrys siitä, minkä keskellä he kävelivät kävi ylivoimaiseksi. Saman portin alta oli tosiaan vuosisatoja aiemmin kävellyt Leonidas miehineen. Vaikken pystynyt matkustamaan Kreikkaan kesällä, Hollandin erinomaisesti kirjoitettu kirja toi menneisyyden käden ulottuville ja muistutti niistä tärkeistä asioista, joiden puolesta Ateena ja Sparta taistelivat. Millainen olisikaan läntinen sivistys, jos Thermopylai olisi kaatunut aiemmin? Lämpimästä suosittelen Persian tulta kaikille historiasta kiinnostuneille.

Tämän viikonlopun aikana teimme retkiä Suomen historiaan, tämä ns. psykoosi pysytteli kaukana, mutta historia oli käsinkoskeltavaa.

Porvoo

Porvoossa ajaiduimme tiukkaan keskusteluun siitä, oliko Venäjän Aleksanteri I:n enemmän kuninkaallinen kuin Ruotsin luuserikuningas Kustaa IV Aadolf. Vaikka antauduinkin keskustelun aikana nimellisesti myöntämään, ettei kukaan ihminen oli enemmän kuninkaallinen kuin toinen, olen silti sitä mieltä, että Aleksanteri I:n pesee mennen tullen kaikki Ruotsin kuninkaalliset. No, ehkei kuitenkaan Kustaa Vaasaa tai Kustaa II Aadolfia.

Raaseporin linna

Raaseporissa ei ollut perusteita keskustella kuninkaallisten rankkauksista. Linnassa tuoksuteltiin tervaa ja minä mietin sitä, kuin linnan rauniot olivat olleen lapsuuden lempielokuvani "Sadan miekan mies" kulisseina.

Seuraavalla kerralla: Jotain ihan muuta!

Powered by Qumana