Ärtymystä

Keskiviikkona alkoi arkinen aherrus, kun kevätlukukausi alkoi. Ei olisi voinut viikko alkaa huonommin. Koulumme remontin takia opetan kahdessa eri koulussa, yksi luokka-aste siirtyi kokonaan toiseen kouluun remontin takia. Ensimmäinen päivä meni aivan penkin alle. Uusi koulu ja luokka, kummallisen vähän tarvikkeita ja uudet oppilaat. Olo oli vähintään pökertynyt päivän jälkeen. Toivon, että oppilaat muistaisivat ensi viikolla edes jotain kirjonnasta, ettei tarvitse aloittaa aivan alusta. Torstai ei alkanut yhtään valoisammissa tunnelmissa. Menin aamulla omaan luokkaani vain huomatakseni, että tekstiilityönluokkaan oli tungettu kaikki liikuntavälinevaraston tavarat, koska varaston remontti oli vielä kesken. No, kyllähän sinne minun 46 neliön luokkaan mahtuu oppilaat, opettaja ja kaikki koulun koripallot! Koko remontin valmistelun ajan on ollut sellainen tunne, että tekstiilityö on aivan lapsipuolen asemassa. Ihan sama mitä siellä opetetaan, viis opetussuunnitelmasta, kunhan nyt vaan teette jotain. Eräänkin opettajan mielestä meillä vaan tehdään jotain rättejä! Anna mun kaikki kestää! Oman oppiaineen arvostuksen lisäksi opettajan tulisi arvostaa myös niitä muita koulussa opetettavia oppiaineita, eikä vähätellä muiden opettamien aineiden sisältöjä. Koripallojen lisäksi huomasin jotain hyvin paljon epämukavampaa uudessa luokassani. Minulta puuttui kalusteita. Toinen luokan pitkistä ompelukonepöydistä oli kadonnut muuton yhteydessä. Ilmeisesti joku muu tarvitsee massiivikoivupöytää enemmän kuin oppilaat. Tällä hetkellä luokassa on paikat ruhtinaalliselle neljälle ompelukoneelle. Luokkaan muutettaviksi tarkoitetuista seitsemästä muusta pöydästä oli matkalla kadonnut kaksi. Muuttoyhtiötä tästä hävikistä voi tuskin syyttää, vaan syyllinen löytynee valitettavasti jostain paljon lähempää. Sen sijaan, että koulu lähtisi selvittämään minne ne pöydät ovat kadonneet, minua on opastettu odottamaan. Tavarat ovat kuulemma väärissä paikoissa ja luokissa on paljon ylimääräisiä kalusteita. Näistä ylimääräisistä kalusteista tulisi sitten minulle ompelukonepöytiä. Ei varmasti tule! Ergonominen ompelupöytä on 60–65 cm:iä korkea, ei mikään ylijäämä 80 cm korkea kirjoituspöytä. Alkaa pikkuhiljaa ottamaan aivoon tämä pomputtelu. Mieheni mielestä olenkin liian kiltti, pitäisi kuulemma ryhdistäytyä. Ehkäpä siihen olisi jo aihetta. En pystynyt opettamaan oppilaitani omassa luokassani näistä edellä mainituista syistä johtuen. Kaikki tunnit pidettiin muualla ja jälki oli sen mukaista. No, osan kanssa saimme sentään aloitettua neulomisen harjoittelun, mutta suunnittelusta tai muusta ei voi puhuakaan samassa yhteydessä. Oppikirjat ovat jossain muuttolaatikossa, SK:t samoin ja kaikki pientyövälineet laatikossa, johon ei pääse käsiksi. On mukavaa olla opettaja. Ehkäpä jo ensi viikolla pääsen omaan luokkaani opettamaan. Tekstiilityö ei vaan ole oppiaine, jonka tavarat liikkuvat kätevästi luokasta toiseen tuntien välissä.