Puolivillaista, puolivalmista, minimuotia ja kestävää kulutusta

Hän seisoo silmäluomillani, hänen hiuksensa ovat hiuksissani, hänellä on käsieni muoto, hänellä on silmäini väri, varjooni on hän uponnut kuin kivi taivaaseen. Hänen silmänsä ovat avoinna aina eikä hän salli minun nukkua. Hänen unensa täydessä päivän valossa saa auringot muuttumaan huuruiksi; minut nauramaan, itkemään ja nauramaan se saa, puhumaan ilman mitään sanottavaa.

Paul Eluard, suomennos Aale Tynni

Tämän kirjoittukseni oli tarkoitus keskittyä ainoastaan neulomiseen, tarkemmin Wollmeisen lankoihin, joihin oli viime aikoina kehittänyt jonkin asteisen pakkomielteen. Toisin kuitenkin kävi. Viime aikoina lukemani artikkelit ovat saaneet aikaan ajatuksia, jotka kaipaavat selkiyttämistä. Lauantaina 6.6. ilmestyneessä Helsingin sanomien Kuukausiliitteessä oli HS:n muotitoimittajan Sami Sykön artikkeli minimuodista. Olen aiemmin kuullut kyseisen toimittajan keskustelemassa lasten muodista Radio Helsingissä. Mikäli muistan keskustelun loppukaneetin oikein, toimittajan mukaan lapset, jotka kasvavat käyttämään muodikkaita vaatteita, takaavat sen, että meidän kaikkien tulevaisuus on esteettisempi. Niinpä niin... Suomalainen lasten muoti on käytännöllistä, mikä artikkelin perusteella on yhtäläisyysmerkki ruman kanssa. Keskieurooppalainen lastenmuoti on sen sijaan, no, muodikasta, eli epäkäytännöllistä. Pariisissa puistot ovat ihailua varten, meillä leikin keskuksia. Ehkä eniten artikkelissa häiritse sen kritiikittömyys: ihaillaan aikuismuodin siirtymistä lasten pukeutumiseen ja designer-vaatteiden näkymistä Suomessa. Voihan kääk! Meillä ei ole lapsia. Ainoa aikuista pienempi, joka meillä puetaan on koira, sekin vain sateella ja kurakelillä. Seuraan sivusta lähisuvun lapsukaisten varttumista. Muutama vuosi sitten sain ohjeen olla ostamatta mitään pallollista tai raidallista vaatetta syntymäpäivälahjaksi. Nämä vaatteet olivat kuulemma pannassa, eikä lapsi niitä suostunut pistämään päällensä. Noudatin ohjetta, lopputuloksena oli iloinen syntymäpäiväsankari. En ryhdy syvemmin miettimään mikä aika on paras aika antaa lasten päättää lopullisesti omasta vaatetuksestaan, sellainen kasvatustieteellinen pohdinta on muiden foorumeiden alaa. Pikemminkin nostan esille tarpeen uudistua ja olla muodikas. Onko lapsen tarpeen olla muodikas? Tarvitsemmeko tässä taloudellisessa tilanteessa kirjoituksia tuotteista, joissa maksaa ensimmäisenä merkki ja mainonta ja joita seuraa jossain kaukaisuudessa tuotantokustannukset sisältäen kaiken suunnittelusta viimeistelyyn? Muistan naiivin esseen, jonka kirjoitin kestävästä vaatteesta ollessani jotakuinkin 22-vuotias. Nuoruuden tarmolla ja yksisilmäisyydellä vakuutin itseäni ja lehtoria siitä, kuinka viime kädessä kuluttaja tekee päätöksen ekologisuudesta. Luettuani esseen nyt uudelleen, pidän joitakin esseen näkemyksiä perusteltuina, tosin nykyisin kirjallinen ilmaisuni on jossain määrin kehittyneempää. Koen, että lasten muotivaatteet ovat yhtä "tarpeettomia" kuin aikuistenkin. Mainonnan kautta meille luodaan paineita kuluttaa yhä uudestaan ja uudestaan uusiin vaatteisiin. Minua sapettaa se, ettei enää saa kestäviä vaatteita kohtuullisella hinnalla. On lähes ainoastaan kaksi hintaluokkaa: H&M ja kallis. Pentele! Yhteistä niille on se, että vaatteet tuotetaan samoissa halvan työn maissa. Erottavana tekijänä taas materiaalin laatu. Molemmissa suunnittelijat ovat "ison" nimen takana, näkyville jää joko firman logo tai merkin perustaneen suunnittelijan nimi. Väliin jäävät "keskihintaiset" vaatemerkit tuottavat vaatteensa samoissa kolmannen maailman maissa. Nimen ollessa "parempi" näistä yhtä helposti nukkaantuvista neuleista voidaan kuitenkin veloittaa kolminkertainen hinta H&M:in verrattuna. Haistan koiran olevan haudattuna jonnekin... Ennen valistusta ja ihmisoikeusajattelun kehitystä oli tyypillistä pitää lapsia kehittymättöminä aikuisina, jotka puettiin ja joita kohdeltiin kuin pieniä aikuisia. Nykyisin pidämme lapsia lapsina, joille on laadittu YK:n lasten oikeuksien julistus, jonka toinen periaate toteaa:

Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

Pakotammeko lapset kasvamaan aikuisiksi pukemalla heidät aikuisten vaatteisiin liian aikaisessa vaiheessa kehitystä? Palveleeko tämä designervaatettaminen vain kulutustarpeitamme ja tarvettamme näyttää paremmilta kuin olemme? Keskiluokkaistuvassa Suomessa on hienoa ostaa merkkivaatteita, jotta näyttäisimme paremmilta toisten silmissä. Emmekö vain voisi antaa lasten olla lapsia niin pitkään kuin heillä on siihen mahdollisuus?

HS Kuukausiliite 6/2009 (alkuperäinen kuva: Nina Merikallio)

Viime kädessä on todellakin kyse kuluttajan valinnasta. Mistä on valmis maksamaan ja millaisia odotuksia vaatteelle on. Itse toivoisin tulevaisuudessa olevani vastuullinen äiti, mikäli sellainen tilanne eteeni tulee. Liityn siihen parjattuun muoti-ilmiöön nimeltä tiedostava äiti. En välttämättä höyrytä luomuvihanneksia lapsellemme, mutta mietin ainakin kaksi kertaa maksanko liki 50 euroa harsopuuvillasta valmistetusta tunikasta vaan siksi, että vaate kantaa jonkun designerin nimeä. Taidan pikemmin tarttua kaavapaperiin, kankaaseen ja saumuriin, olla tiedostava-äiti ja ommella itse. Toinen, tiedostavaa mahdollisesti tulevaisuuden äitiä koskettava, artikkeli julkaistiin Knit1 -lehden uusimmassa numerossa. Pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä, johon liitetään viileät materiaalit, kuten pellava ja puuvilla. Lehden artikkeli käsitteli näistä viimeiseksi mainittua. Itse olen neulonut yhden topin puuvillasta, joka päätyi äidilleni. Neulos vaan venyi venymistään. Tästä on aikaa muutamia vuosia, sen jälkeen ainoa puuvillaa sisältävä lanka, jota olen neulonnut on ollut Handun puuvilla-villalanka. Artikkeli sinänsä oli mielenkiintoinen ja informatiivinen. Jäin kuitenkin kaipaamaan erästä hyvin tärkeää asiaa, jolla on mittavat vaikutukset ympäristöön, nimittäin puuvillan kasvatuksen vedenkulutuksen ilmoittamista. Mikäli muistan oikein, kuluttaa yksi kilo puuvillaa 10 000 litraa vettä. Tämä löytämäni tietopaketti tosin kiistää sen, mutta uskon muistiani ja puuvillateollisuudesta riippumatonta silloista opettajaani ennemmin kuin Cotton Incorporatedia. Olisin myös kaivannut kriittisempää otetta käsiteltäessä puuvillan kosteuden imukykyä. Hyvä imukyky ei takaa sitä, että materiaali olisi välttämättä paras mahdollinen kuumassa ilmanalassa. Pellavan kosteuden imukyky on puuvillaa parempi, ja se myös luovuttaa kosteutta nopeammin kuin puuvilla. Meni hiukan mutinan puolelle tämä kirjoitus. Taidan säästää ne kuvat sukista, langoista ja Helsingistä toiseen kertaan.